Minä siis pidin jo Meksikossa mielessä, että kotiin palatessa aion pitää kalenterin täytenä, ettei tule hukattua yhtään tärkeää elinaikaa lusmuillessa ja miettiessä, että "Mitäs tässä nyt sitten tekisikään...". Eihän sen elämän nyt tarvitse aivan hektistä olla, mutta niin ettei tarvitse sohvalla maata liian montaa päivää. Kuluneen vuoden aikana minulla muuttui ajan ja elämän käsitys aivan toisen laiseksi. Se ei välttämättä niin paljoa päälle päin näy, mutta nyt osaan nauttia niistä pienistäkin asioista huomattavasti enemmän ja haluan myös käyttää tärkeää aikaani hyödyksi. Myös se lähikaupasta ostetun suosikki-jäätelön syöminen hyvän elokuvan ääressä on ajan hyödyksi käyttämistä :)
Sitten pitää tietenkin palata siihen aiheeseen, että miltä Suomeen ja Suomen kulttuuriin palaaminen on tuntunut tämän uskomattoman vuoden jälkeen, jonka vietin aivan toisenlaisessa kulttuurissa ja maailmassa.
Ensimmäinen shokki tuli siitä, kun piti ottaa muutama ylimääräinen sekuntti vessanpöntön päällä ja miettiä, että minne se paperi nyt menikään.
Seuraava vaikeus tuli siitä, kun ei osannut enää kellon aikaa arvata, kun valoa riittää ihan lukemiseen asti läpi yön.
Ja se, että aina kun kysyn, että mitä syödään aamu-, ilta- tai välipalaksi niin vastaus on aina, että leipää. EIKÄ!
Kummallisia hetkiäkin on tullut. Mm. silloin, kun menin heti toisena päivänäni kotikaupungin keskustaan äidin kanssa ja kuulin kaupan kassan puhuvan suomea. Tiedättekö te sen tunteen, kun olet ollut muutaman päivän lomamatkalla jossain ulkomailla ja sitten yhtäkkiä kuulet siellä turkin tai espanjan keskellä yhtäkkiä suome kieltä. SUOMALAISIA! No, se on juuri se tunne, jonka minä tunsin siinä kaupan kassalla. Vaikka oikeastaan jokainen siinä meidän ympärillämme puhui suomea ja vaikeammaksi olisi tullut etsiä niitä ulkomaalaisia.
Koin myös yllättävän "vaikeaksi" (lähinnä oudoksi) asioida pankissa suomen kielellä, kun yhtäkkiä johonkin tärkeään kysymykseen olisi pitänyt vastata jotain fiksua omalla äidinkielellä. Vaikka kysymykset taisivatkin olla sitä luokkaa, että käteisenä vaiko kortille. Oli se niin vaikeaa.
Olen myös näiden outouksien keskellä nauttinut suunnattomasti olostani!
Mm. silloin, kun olen halunnut lähteä kaverin kanssa jonnekin ulos, olen ottanut avaimet pöydältä, ilmoittanut lähteväni ja hypännyt pyörän satulaan! Ei enää luvan kysymistä tai kyydin odottamista. Miten helppoa elämä onkaan!
Olen leiponut! Monta kertaa! Enää ei tarvitse miettiä, että "Onnistuvatkohan minun kakkuseni, kun laitan tätä meksikolaista maitoa, joka ei edes maistu maidolta?" Tai että "Palaakohan tämä piirakka nyt pohjaa, kun kaasu-uuneista ei oikein ikinä tiedä?" Tai että "Jos minä otan täältä kaapista sen leivontakulhon, niin hyppääköhän minun syliini sieltä torakka?" ♥
Ilma on ihanan raikasta!
Talot ovat sisältä puhtaita!
Sängyt ovat ihanan pehmeitä paksuine peittoineen!
Ulos mennessäni voin laittautua ja meikata, kun ei tarvitse miettiä, että hikoanko minä ulos niistä kuteista ja siitä meikistä!
Voin pyöräillä!
Lähteä lenkille!
Ja tehdä asioita täysin yksin!
Olen myös nauttinut suunnattomasti omien koirieni ulkoiluttamisesta, vaikka radiota kuunnellessani korvakuulokkeiden kautta olenkin huomannut kaipaavani espanjan kielistä musiikkia.
Minulle tosiaan tuli yhdessä vaiheessa todella kova ikävä espanjan kieltä. Onneksi sain tässä viime viikonlopun aikana purettua sitä ikävää, kun pääsin puhumaan ihanan Pihlan kanssa ihanaa espanjaa kokonaiset kaksi päivää! Pitää alkaa ottaa myös Skype-yhteyksiä Meksikoon päin...
Ärsyyntymis-hetkiä on tullut. Varsinkin nyt, kun tosiaan olen taas sen 100% oman perheeni kanssa, joiden seurassa voin näyttää aivan kaikki tunteeni. (Myös ne ei-niin-suositut) Loppujen lopuksi minun sopeutumiseni ja palaamiseni on ainakin tähän asti sujunut odotettua helpommin. Onhan se tietysti totta, että vielä tässä vaiheessa kaikki on "uutta", joten sitä tämänkin minä jo tein -hetkeä odotellessa...
Minulla on kuitenkin vielä minun vaihtovuosi-rannekkeet ranteessa ja espanjan kielisiä sanoja meinaa pukata jokaisesta suunnasta niin, että niitä saa kääntää omassa mielessään suomeksi ennen suunsa avaamista. Se mennyt vuosi ei häviä minnekään ja muistotkin aion pitää kirkkaina mielessä, ettei mitään vain unohdu :)
Seuraavan kerran, kun minulta sitten tulette kysymään, että Mitä sulle kuuluu, niin saatte varautua hieman pidempään vastaukseen!
