Älä tyri nyt, älä lyö yli nyt...

Jaksat vielä jonkin aikaa, tätä paikkaa, näit ihmisii.

Pystymetsä ja laakeeta peltoo, maisema herättää jumalan pelkoo.
Täällä taivas roikkuu uhkaavana, päittemme yllä.
Oot nuori ja rauhaton sydän, kyllästynyt tähän kuolleeseen kylään.
Kun maltat mielesi pääset maailmaan kyllä.

Huomasin yksi päivä, että Jukka Pojan kappale Älä tyri nyt kuvaa aikas hyvin omia fiiliksiä tällä hetkellä. Ja varmaan vähän useammankin vaihtarin?

Minulta kysyttiin tässä, että miten päädyin juuri Meksikoon vaihtoon ja ajattelin sitten, että tähän melko alkuun se olisi varmaan ihan hyvä selittää. Kaikki ei nimittäin mennyt ihan kuin suunnittelin ja vettä vaan...

Aloitin soittelemisen kaupungin Rotary-klubeihin heinäkuun (2011) aikana – ja monta puhelua soitinkin. Tässä kaupungissa on neljä Rotary-klubia ja minä aioin tietenkin selvittää kaikkien klubien mahdollisuuden lähettää vaihtoon :) Ja koska suoria puhelinnumeroita klubien nuorisovaihtoasiamiehille ei ollut, niin soitin ensin klubin presidentille, jolta tiedustelin asiaa ja he yleensä antoivat sitten osoitteen näille klubien nv.asiamiehille Joille sitten soitin tietenkin heti perään. Loppujen lopuksi kävin niin, että kaksi klubia neljästä vastaanottivat minun vapaamuotoisen hakemukseni nuorisovaihtoon ja sanoivat järjestävänsä haastattelun (syksyllä 2011), yhdestä ei tiedetty, että ollaanko sieltä lähettämässä ketään vaihtoon tänä vuonna ja neljänteen en tainnut saada puhelimella edes yhteyttä.

Ensimmäinen klubi, joka järjesti haastattelun, niin sinne oli hakijoita kuusi, mikä oli ilmeisesti melko paljon meidän kaupungilta. Tämän klubin kautta minua ei valittu vaihtoon vaan minun kaverini. Siinä vaiheessa kun tulee sähköpostiin viesti, että sinua ei ikävä kyllä ole valittu klubimme kautta vaihtoon, niin tuntuu että kaikki kaatuu. Tässäkö se nyt oli? Mitä nyt? Tiesin, että edessä oli vielä yksi haastattelu toisen klubin kautta, mutta tuntui siltä että mikään ei onnistu, kun ei ensimmäisestä tärpännyt.

Toisen klubin haastattelu tuli kuitenkin melko äkkiä enkä kerinnyt sitä juurikaan jännittää. Tämä jälkimmäinen haastattelu ei ollut ollenkaan niin virallinen kuin aiempi! Ensimmäisessä haastattelussa minä istuin pöydän toisella puolella ja neljä ihmistä toisella puolella ja se oli melko jännittävää... Nyt minua vastassa olikin vain yksi ihminen, joka melko leppoisasti kyseli niitä peruskysymyksiä, mitä vaihtariksi hakeva voikin odottaa. (Miksi haluat vaihtariksi? Mitä jos käy näin ja näin? jne.) JA PÄÄSIN!(No joo, olin ainut hakija, mut...) Ja se tunne! Heti kun pääsin haastattelijan näkyvistä kadulle, niin olin yhtä naurua! Se on sitä kivaa onnellisuutta, kun tekisi mieli ravistella itseään kuin koiraa, että saisi purettua sen energian! (Tietääks kukaa? En ainakaan oo outo.) Soitin heti äidille (pakko oli kertoo jollekin!) ja vaan nauroin puhelimeen :D Ja heti bussilla kouluun enkä voinut olla hymyilemättä mielipuolen lailla bussissa, kun se tunne ei vaan ollut loppuakseen. Kuka tarvii huumeita!!? (Ja tässä vaiheessa pystyin sitten olla ihan oikeasti onnellinen sen kaverinkin puolesta, joka vei paikan toisessa klubissa ;) )

Jaksaaks kukaan enää lukea?

Seuraavaks piti kuitenkin saada sen vuoden puolella käytyä lääkärissä ja hammaslääkärissä (joista lääkärintodistukset) ja täytettyä hakupaperit, joihin kuului mm. kuvia sekä kirje minulta ja minun vanhemmiltani. Myös maatoiveet ilmoitettiin, jotka siis listattiin, että 1. 2. ja 3. No, minulla oli 1. Australia, 2. Yhdysvallat ja 3. Ranska. Ja hakemus eteenpäin.

Helmikuussa sitten tuli tietoa joillekin, että minne maahan pääsee – tai ei pääse. Ensin yhtenä iltana se minun kaverini soittaa (joka siis haki Rotareilta), että hänelle oli soitettu, että hän ei päässyt mihinkään maatoiveistaan, joten hänen ”pitäisi”valita vaihtoehdoista: Kolumbia, Meksiko, Brasilia tai Taiwan. Siinä vaiheessa minä ihmettelin puhelimeen, että mitä sinä siellä harmittelet! Olet aina ihaillut Brasilisaa, joten sinne vaan! (jonne hän myös lopulta päätyi J ) Mutta sitten se tunne, kun tajuaa, että sama viesti on tullut omaan sähköpostiin... Olin aivan paniikissa! En halunnut joutua raiskatuksi tai tulla ilman munuaisia takaisin Suomeen! Mietin kuitenkin pari päivää kunnes soitin sitten Rotary-presidentille ja ilmoitin hakevani Meksikoon J Ja päätös oli aivan oikea! En voi kuin olla ajattelematta, että ehkä kohtalolla oli vaan näppinsä pelissä... Miettikää, meen vuodeksi Meksikoon!

Onnea kovasti niille, jotka pääsitte toivomaanne maahan! Itse kuitenkin olen sitä mieltä, että minulle ei olisi voinut paremmin käydä. Vastoinkäymisten kautta voittoon!

Oli kuulkaa tosi vaikee löytää kuvaa, joka olis edes lähellä mun tunteita, mut on tää ehkä jo lämpenee.. (http://www.relaxkids.com/21days/)