Tässä on nyt minulle tapahtunut täysi suunnan muutos elämässä enkä ole täällä kertoillut mitään. Kuten otsikkokin jo kertoo, niin minulle tuli siis viimein se Rotarille kuuluva perheen vaihto eteen. Viikkoa aikaisemmin minun uusi perheeni minua jo varoitteli, että ihan kohta se on edessä, joten katsele jo tavaroita talteen. Päivää ennen tuli kuitenkin suora ilmoitus, että pistäpä nyt kimpsut ja kampsut kasaan, koska huomenna se on menoa. Ei siinä sitten auttanut lusmuilla vaan piti alkaa kaivella laatikoita ja kurkkia jokaisen nurkan taakse, ettei mitään vaan jäisi jälkeen. Loppujen lopuksi sain ahdattua tavarani yhteen "isoon" matkalaukkuun ja viiteen pieneen laukkuun ja yhteen käteen vielä iso sombrero.
Sunnuntai 20. tammikuuta oli minulle siis merkittävä päivä. Tai ilta. Koko aamupäivän olin kotons ja katsoin, että minulla oli tavarat valmiina lähtöön. Iltapäivällä kävin vielä yhdessä ensimmäisen perheen kanssa syömässä venezuelalaisessa ravintolassa. Sieltä kun palasimme niin jonkin aikaa istuskelin kotona, kunnes uusi host-isä tuli, hoiti ensin joitain Rotary-asioista ja sitten lädimme yhdessä.
Hyvästejä en tietenkään osannut hoitaa ilman itkuparkua. Vaikka ensimmäisen host-perheen ja minun välilleni ei minkäänlaista sidettä tai yhteyttä muodostunutkaan niin en vain osaa sanoa hyvästejä. Miten kamalaa siitä kesällä tuleekaan...
Lähdimme sieltä siis uuden host-isän kanssa muun perheen luokse, jotka olivat minun host-siskoni tädin luona. Kerkesin juuri tervehtiä kaikkia, kun lähdinkin jo host-siskojen ja heidän serkkujensa kanssa pelaamaan biljardia (joka oli kiellettyä ensimmäisessä perheessä). Minulla oli vielä melko pöllämystynyt olo, joten en juuri osannut sanoa juuta enkä jaata. Siellä pelaillessa meni kuitenkin loppuilta. Iltapalaksi käytiin vielä syömässä herkullisia tacoja paikassa, joka on kuulemma heidän kantapaikkansa ja jossa tulen vielä syömään monta kertaa. En valita!
Nukkumaan pääsin joskus puolen yön aikaan.
Nyt tämän uuden perheen kanssa minun elämäni on ollut aivan erilaista. Siitä kuitenkin voisin kirjoittaa aivan erikseen, koska kukaan ei muutenkaan jaksa lukea kaikkea. Terveisiä kuitenkin, että olen tällä hetkellä jo paljon onnellisempi, mutta myös hieman peloissani ajasta. Aika tuntuu lentävän yhä vain nopeammin ja minua pelottaa, että se on kohta loppu.
Yritän kuitenkin nyt vain NAUTTIA ja ELÄÄ Meksikoa niin paljon kuin mahdollista!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti