Nyt sitten tulee näitä kuvia hieman jäljestä:

Ensin taas uusi ruokakokemus: molote

Yksi ihanimmista ihmisistä <3 Angelica ja minä englannin tunnilla.

Silloin kun minulla on tylsää enkä jaksa kökkiä tietokoneella:

Disney-kirjoja englanniksi + jotain naposteltavaa ^^

Veracruz:

Tlacotalpan:

Odotimme sateen loppua eräässä pienessä baarissa, jossa meille sitten tarjoiltiin ystävällisesti ilmaiseksi juotavaa, pähkinöitä ja juustoa. (Ja vaikka olikin baari, niin kyllä ihan vesilinjalla mentiin)

Myöhemmin menimme syömään.

Missään ei ollut ketään...

Loppuun vielä tätä taidetta koulunpenkiltä. 

"Eikö sulla ole tylsää koulussa, kun et ymmärrä mitään?"

"Eeeei, eihän toki!!" :D

Ja tämä vain hyvin pieni osa siitä kaikesta...

"Missä se päätetään kuka saa sen pienen palan onnea"

Moi taas pitkästä(?) aikaa!

Tietokone on juuri tällä hetkellä latailemassa viime viikonlopun kuvia kamerasta, joten miksen sitten samalla kertoisi, että mitä nämä kyseiset kuvat oikein on otettu.

Minä skippasin viime perjantaina koulun ja lähdin aamubussilla kohti Veracruzia. Tarkoituksena viettää siellä koko viikonloppu muiden vaihatareiden kanssa ja tehdä lauantaina retki toiseen kaupunkiin. Kaikki vaihtarit eivät tällä kertaa olleet mukana, koska matka oli vapaaehtoinen/maksullinen.

Kun pääsin perille Veracruziin, käytännön asiat hoituivat samalla tavalla kuin viimeksikin. Muista kaupungeista tulleet vaihtarit majoitettiin Veracruzissa asuvien vaihatreiden host-perheisiin. Itse olin järkännyt tämän asian jo yhden kaverini kanssa niin, että pääsin yöpymään hänen talossaan.

Lauantai-illaksi ei järkätty mitään ihmeellistä vaan mentiin osan porukan kanssa pizzalle. Itse kuitenkin olin saanut jostain syömästäni hieman vatsanpuruja, joten en kauheasti kyennyt nauttimaan hyvästä seurasta...

Lauantaina sitten kokoonnuimme puolen päivän aikaan bussin luo ja aloitimme matkan Tlacotalpaniin, joka on eräs pieni kaupunki/kysä parin tunnin ajomatkan päässä Veracruzista.

Pääohjelma Tlacotalpanilla oli eräällä teatterilla. Sinne tuli katsomaan n. 300 oppilasta kaupungin yliopistoista(?), kun siellä mm. kerrottiin Rotarysta. Syy miksi me olimme siellä oli kuitenkin se, että Rotexit pitivät esitelmät omista menneistä vaihto-oppilasvuosistaan ja näistä kyseisistä maista ja heidän kanssaan oli sitten puhumassa aina tällä hetkellä meksikossa oleva vaihto-oppilas.
(Selvenny: Tyyppi x oli edellisenä vuonna vaihdossa Saksassa ja hän puhui Saksasta tulleen vaihto-oppilaan kanssa)
Tämän jälkeen sitten saimme nauttia fanien suosiosta ja ottaa fanikuvia heidän kanssaan (ja suosituimmat/söpöimmät meistä saivat jopa jaella nimikirjoituksia...)

Tämän jälkeen menimme syömään. Ja söimme sitä samaa ruokaa, mitä meille taidetaan tarjota jokaisella Rotary-matkalla: Alkuruoaksi vihreää pastaa ja pääruoaksi lihaa, kanaa tai kalaa sillä rapealla kuorella? Tällä kertaa ei kuitenkaa ollut ranskalaisia vaan saimme jopa riisiä! :D

Sitten saimme tunnin aikaa kierrellä kaupungissa, kunnes menimme tekemään pienen venereitin leveässä joessa. Ja lähdimme takaisin Veracruziin.

(Huomaatteko miten loppua kohden en millään jaksa enää selittää, vaan yritän sanoa hyvin lyhyesti?)

Lauantai-illalla meille ei annettu enää lupaa mennä ulos, joten ensin menimme syömään iltapalaa kaupungin kuuluisimpaan kahvilaan ja sitten vain hengailimme talossa (minä, Lukrécia ja Kara Lukrécian kotona)

Sunnuntaina kävimme syömässä aamupalaa urheiluklubilla ja sitten heitimme Karan bussiasemalla. Sitten menimme hetkeksi Lukrécian talolle, jossa vain kävelimme tunnin ulkona (tätä ei ikinä tapahdu Poza Ricassa!), kunnes minut piti heittää bussiasemalle :(
Tuli taas haikea fiilis, kun piti jättää tuo ihana, kaunis kaupunki ja ihanat kaverit pariksi viikoksi ja matkustaa takaisin omaan pieneen (rumaan) Poza Ricaan.

Bussimatkalla olin hyvin väsynyt, mutta nukkumaankaan en kyennyt kuin muutaman minuutin. Matka meni siis hyvin hitaasti ja tuskallisesti.

Nyt olen kuitenkin takaisin kotona. Tällä hetkellä vain odotan, että seuraavat kaksi viikkoa menisivät nopeasti, että pääsisin Pachucaan. Tämä on kuitenin väärin, koska jokaisesta hetkestä pitää nauttia :) Pitääpä siis kehitellä jotain hauskaa parille seuraavalle viikolle!

Because it's so ugly, it's so beautiful

Kun näitä kuvia katselee, niin todella kaipaa sitä kuvaustaitoista siskoa ihanan kameransa kanssa tännekin päin maailmaa...

Last Weekend

Tähän alkuun ihan vain muutamia kuvia perjantailta, kun menin koulun jälkeen kavereiden, Karlan, Alexian ja Kevleen, kanssa ensin kahvilaan juomaan Oreo-frappet ja tämän jälkeen Kevleen isovanhempien talolle.

Vas. Karla, Kevlee ja Alexia

Kevleen isovanhempien talo. Ei ole ihan perustalo täälläpäin, koska heillä on OMA PIHA. Haluun :(

Pelasimme tätä peliä (Luteria?), joka oli kuin bingo, mutta kuvilla. Voittaja sai aina jonkin pienen jutun palkinnoksi. Meikäläinen voitti kerran. Sain rannekorun/nahkarannekkeen ^^

Otin PALJON kuvia. Joskin oli hieman epäreilua, että kaikki muut olivat vaihtaneet vaatteet, mutta meikäläisen piti vielä heilua uniformussa...

Tyttöjen kanssa oli todella mukava päivä ja oli ihanaa päästä välillä talon ulkopuolelle, jossa tunnun viettävän aivan liikaa aikaa! Nyt tosin koeviikkokin loppui, joten ihmisillä riittää aikaa muuhunkin kuin opiskeluun :)

LAUANTAINA suuntasimme minun host-perheeni, Victorin ja hänen äitinsä kanssa Mexico Cityyn, jonka päätarkoituksena oli suunnata erääseen konserttiin ja näyttää minulle kaupunkia.

Heräsin lauataiaamuna jo klo 05:50 (lieneekö jäänyt kouluvaihde päälle) ja olinkin jo hyvin aikaisin valmiina luullen, että starttaisimme jo klo 9-10. Victor tulikin äitinsä kanssa jo klo 10, mutta minun host-perheeni kanssa ei juurikaan olla ikinä ajoissa, joten matka kohti suurkaupunkia alkoi vasta klo 12 aikoihin.

Itse matka oli melkoisen tylsä. Maisemat meikäläiselle jo tutut ja radiosta kuului vain host-isän klassisra musiikkia. Onneksi Victor pelasti n. puolessa välissä matkaa, kun kerroin ongelmasta ja lainasi minulle toisen kuulokkeensa. (Hänellä on todella hyvä musiikkimaku)

Kun saavuimme Mexico Cityyn, suuntasimme hotellille ensin viemään tavaramme, jonka jälkeen lähdimme etsimään bussia, joka tekee turistikierroksia kaupungissa. (Hotelli oli sama kuin silloin, kun kävimme täällä viimeksi viemässä host-siskon lentokentälle)

Näkymä yhdestä hotellihuoneen ikkunasta. Olin samassa huoneessa host-äidin ja Victorin äidin kanssa. Pojat jakoivat yhden huoneen keskenään (miten lie mahtuneet).

Yritimme Pepen ja Victorin kanssa löytää tiemme hotellin katolle, jotta olisin saanut otettua kuvia, mutta viimehetkellä se tuli vastaan - ovi munalukolla lukittuna. Höh...

Matkalla turistibussille sain räpsittyä vain muutaman kämäisen kuvan, koska muute liikkuivat niin nopeasti, eikä olisi varmaan ollut kauhean hyvä heti ensitöikseen hukata itsensä kaupunkiin, jossa on enemmän ihmisiä kuin koko Suomessa yhteensä.

Kun sitten löysimme sen turistibussin niin kävikin ilmi, että se tekee seuraavan kaupunkikierroksen vasta seuraavana päivänä. No, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin jättee se huomiselle ja keksiä jotain muuta.

Syömään!

Minun host-veljeni, Mario (joka yrittää epätoivoisesti välttää valokuvaa) ja Pepe.

Kämäinen kuva minun ruoastani: kanasalaatti quesadilloilla. Ihan hyvää, mutta ei makuelämys.

Kun kaikki olivat syöneet ja katsoimme kelloa, huomasimme, että konsertti alkaa jo puolen tunnin päästä, joten ei kun juoksemaan! Etsimme kiireisesti bussin, joka vei meidät konserttihalliin.

Konserttisali. En todellakaan odottanut sen olevan niin iso!

Sain pari päivää ennen konserttia tietää, että se konsertti jonne menemme, ei olekaan yhden bändin konsertti. Kyseessä oli iso konsertti, jossa esiintyi monia meksikolaisia rock-artisteja 60-luvulta. Kuulostaa sinänsä ihan hyvältä, vai mitä? Se olikin ihan mielekiintoista, mutta kello 10, kun olimme kuunnelleet jo kaksi tuntia, olin jo niin väsynyt, että olin nukahtaa penkkiini. Ja jos meinasi käydä liian tylsäksi, niin Victor vain tokaisi "sokka irti".

Kahden tunnin katsomisen jälkeen (kun siis melkein kirjaimellisesti nukuin siinä tuolissa) niin Victor kysyi onneksi, että haluaisinko mennä "hetkeksi" salin ulkopuolelle. Hetki kuitenkin venyi toiseksi kahdeksi tunniksi, kun juoksentelimme ympäri konserttirakennuksen "sisätiloja" (jotka olivat osittain ulkona niin, että oli kylmä). Kello 12 aikoihin aloin kuitenkin olla niin väsynyt, että meikäläinen ei kyennyt kuin hekottamaa ihan jokaiselle asialle.

Tuossa vaiheessa Mario tuli hakemaan meidät takaisin konserttisaliin, koska Victorin äiti oli niin pyytänyt. Siellä musiikkia jatkui vielä tunnin verran, joten loppujen lopuksi se olikin 5 tunnin konsertti. Huhhuh...

Yritin ottaa kuvia kaupungista, kun olimme Victorin kanssa lepuuttamassa korvia vanhalta rokilta, mutta eihän se nyt oikein siellä piemässä onnistunut, joten nauttikaa vain laadusta ja silleen...

Konsertin jälkeen olin kylmissäni ja hyvin väsynyt ja unelmoin jo kovasti hotellin sängyistä. Otimmekin bussin, jolla lähdimme hotellille päin, mutta en tiedä kenen idea oli nousta pois kyydistä aivan liian aikaisin. Jatkoimme siis matkaa kävellen.

Olemme Mexico Cityssä. Kello on yli yksi aamuyöstä. Ja me olemme kävelyllä. Mahtavaa! :D

Tässä vaihessa vanhemmat vihdoin tajusinvat, että matka on liian pitkä kävellä hotellille takaisin, joten ottivat taksin ja pääsimme nukkumaan!

SUNNUNTAINA tarkoituksena oli vihdoin mennä sinne turistikierrokselle, mutta - se olisi alkanut liian myöhään, joten emme menneetkään. (meidän piti lähteä melko aikaisin kaupungista, koska host-isällä olisi sinä yönä vielä töitä)

Sinä päivänä siis hengailimme hetken yhdessä kaupassa, jonka jälkeen kävimme kierroksella yhdessä linnassa ja lähdimme takaisin hotellille.

Kaikki muutkin ottavat aina kuvia näistä, joten miksen minäkin. (Ei tosin ollut tällä kertaa edes minun)

Bussilla mentiin ohitettiin tällainen ryhmä joka joogasi (tai jotain muuta vastaavaa) keskellä kaupunkia.

Kaupunki linnasta katsottuna/kuvattuna.

Ja sitten vielä joitain kuvia itse linnasta ja sen sisällösrä...

Tämän jälkeen kiiruhdettiin hotellille. Autoon. Matkaan. Pysähdyttiin syömään. Jatkettiin matkaa. Oltiin kotona klo 8 aikoihin. Kävin suihkussa. Menin nukkumaan.

PERJANTAI

Palataanpa siis hieman päivissä taaksepäin.

Perjantaihan on yleensäkin todella mahtava päivä viikossa, koska se tietää - mitäs muutakaan - kuin viikonloppua! Minulle tämän viime perjatai oli kuitenkin vuorostaan erityisen hauska :D
Mitä siis tapahtuikaan:

Koulussa oli oikein mukavasti heti aamusta koe aineesta Literatura eli näiden äidinkielen koe. Kun käsitellään kirjallisuutta espanjaksi, niin se ei ehkä ole se minun vahvin osa-alueeni, mutta arvatkaapa mitä? Sain 5 pistettä! :D Okei... Pakko nyt kuitenkin paljastaa, että kaksi niistä tuli monivalintatehtävistä ja kolme verbien alleviivaamisesta, eikä näillä pisteillä kuitenkaan taideta päästä koetta läpi, mutta...

Koulussakaan ei ollut ihan tavallinen päivä, sillä joskus klo 9 aikoihin koulun eteen saapui kolme bussia, jotka lähtivät kuljettamaan kaikkia koululaisia alempaan Motolinia-kouluun, jonne siis saapuivat Poza Rican kaikki motolinialaiset. No, mitäs me siellä teimme? Rukoilimme.

;D

En ymmärrä espanjaa. En ole katolilainen. Minulla oli niiiiiiiin hauskaa... Uskontoa tungetaan tässä koulussa joka tuutista, mikä ei minun kannaltani ole kauhean viihdyttävää, mutta...

Siellä me sitten olimme kaikki motolinialaiset varmaan 1. luokasta meihin lukiolaisiin samassa salissa kuuntelemassa jonkinlaista saarnaa reilun tunnin verran. Välillä noustiin seisomaan ja sitten taas istumaan. Seisomaan. Istumaan. Seisomaan...

Tämän jälkeen palasimme koululle ja jatkoimme päivää normaalilla tavalla.

Koulun jälkeen menin muutamien luokkalaisteni kanssa syömään tacoja erääseen ravintolaan. Ja voih! Söin taas niin herkullisia tacoja, että..! Tacos con piña, queso y pastor + salsa verde y crema. Heaven! 

Syömisen jälkeen pääsin kokeilemaan taas jotain uutta ja ihmeellistä. :) Nämä tytöt nimittäin kuuluvat Lions Clubiin, jonka yksi tehtävä on aina silloin tällöin jakaa ruokaa sairaalassa ihmisille, joilla ei siihen ehkä ole varmaa ym. Tällä kertaa minä pääsin heidän mukaansa ja mikä voisikaan olla ihanampaa kuin ihmisten auttaminen :)

No, pakko myöntää, että yksi juttu taisi sinä päivänä sen ylittää:

Paketti Suomesta!

Sain ravintolassa host-äidiltä viestin, että minulle on saapunut minun vanhempieni lähettämä paketti ja arvatkaa vain miten vaikea oli odottaa kotiin pääsyä! Onneksi ei ollut muu perhe kotona ja sain yksin riemuidioottina iloita paketin avaamisesta ja sisällöstä. Hieman harmitti, että juuri se paketti, joka sisälsi suklaata, päätti jättää tulematta, mutta voin sanoa, että täytelakut eivät jää syömättä!

Seuraavaa pakettia odotellessa...