Jo Ruta Mayan lopusta lähtien olen suunnitellut näkeväni taas ystäviäni ympäri maailmaan mahdollisimman pian. Ensin oli tarkoitus kutsua muutava ystävä tänne, mutta siitä ei loppujen lopuksi tullut mitään. Niinpä alettiin suunnitella minun vierailuani Veracruziin. Noh, siinä menikin sitten melkein kuukausi, että saatiin päivämäärät lyötyä lukkoon. Viimeviikon perjantaina minä sinne kuitenkin vihdoin suuntasin...
1. helmikuuta, perjantai
Aamulla vedin massun täyteen itsetäyttämiä tacoja ja valmistauduin henkisesti viiden tunnin bussimatkaan. Aamulla minua lähtivät viemaan siskot ja host-isä bussiasemalla ja saavuinkin sinne juuri sopivasti viisi minuuttia ennen bussin lähtöä. Ja eikun kuulokkeet korville seuraaviksi pitkiksi tunneiksi.
Veracruzissa minua oli vastassa ihana saksalainen Joanna host-äitinsä kanssa. Hetk kerettiin rupatella kuulumisia bussiasemalla kunnes hänen host-isänsä tuli hakemaan meitä ja lähdettii heidän kotiinsa.
Perjantain suunnitelmissa oli mennä ulos syömään muiden vaihtareiden kanssa pizzaa, joten laittauduimme vain valmiiksi ja häippäsimme.
Paikalle ei loppujen lopuksi saapunut kovin paljon ihmisiä, mikä loppujen lopuksi oli heidän kannaltaan ihan hyvä. Nimittäin kun olimme saaneet syötyä tapahtui jotain, mikä oli minun pienelle elämälleni jotain aivan uutta.
Oltiin juuri saatu syötyä meidän pizza, kun yhtäkkiä koko maailma tuntui menneen sekaisin. Koko ravintolan väki ryntäsi yhtäkkiä sisälle, jossa me olimme ja alkoi piiloutua minne vain pääsivät. Refleksinomaisesti mekin sitten nousimme ja juoksimme sinne minne pääsimme. Omille kengille kaatui mukavasti kaljaa ja tuhkaa vielä kuorrutteeksi. Pienessä ravintolassa ei kuitenkaan ollut hirveästi tilaa. Ihmiset olivat aivan peloissaan ja kahden laukauksen jälkeen siinä nyt tuli lähinnä mieleen, että nyt joku tulee ja ampuu meidät kaikki...
Tuollaisia tilanteita on elokuvissa tullut vastaan miljoonia kertoja, mutta se on aivan eri asia, kun yhtäkkiä sinun omassa elämässäsi sinun pitää vakavasti ottaen piiloutua ja pelätä hekesi edestä.
Jonkun ajan päästä ihmiset kuitenkin rauhoittuivat ja kun huomasivat, että siellä ei ollut enää mitään hätää, alkoivat he jo hävitä paikalta tai jotkut jopa jatkoivat syömistä.
Meille tuli tarjoilija vahtimaan pöydän ääreen, että maksamme laskumme. Maksoimme sen siis vastuuntuntoisesti, jonka jälkeen lähdimme kadun puolelle soittamaan kyytiä. Eräältä mieheltä kuulimme, että melkein viereisessä kahvilassa oli tapahtunut kidnappaus.
Itse olin jo tuossa vaiheessa mieleltäni rauhallinen, mutta kädet tärisivät yhä. Miten siellä tapahtuikin kidnappaus siihen aikaan, kun katu on täynnä illastavia ihmisiä? Ja kadulla, jonka kaikki kuvittelivat olevan turvallinen. Meksikolaiset puhuvatkin, että erät huumejengi halusi vain todistaa, että ovat palanneet, mutta
who knows...
Illalla menimme vielä hetkeksi kaverin luokse istumaan ja rauhoittumaan, kunnes Joannan host-isä haki meidät kotiin ja pääsimme nukkumaan.
2. helmikuuta, lauantai
Joannan host-äiti (vas.) ja Renan.
Lauantaina meille oli suunniteltu ohjelmaksi rannalle menoa. Menimme sinne yhdessä kahden brassin ja yhden turkkilaisen tytön kanssa. Päivä oli kuitenkin pilvinen ja vesi kylmää, joten päädyimme vain kävelemään siellä aamupäivän ja ottamaan valokuvia.
Minun kaunis saksalainen ystäväni :)
Rantaseikkailun jälkeen menimme syömään pizzaa, jonka jälkeen lähdimme vihdoin shoppailemaan!
Laittaiduimme jälleen kerran ihmisten ilmoille menemistä varten, jonka jälkeen menimme Joanna kanssa kadun varteen seisomaan ja pyydystämään taksia. Taksihan kannattaisi aina soittaa, mutta paljon helpomaa ja nopeampaa napata se kadun varresta, jossa tulee tulvanaan takseja. Joanna oli kuitenkin kyydissä aivan varma, että meidätkin kidnapataan ja kyseli jo Meksikon hätänumeroa :D (ei mitään hajua, että mikä on) Pääsimme kuitenkin hyvin perille ostoskeskukselle ja pääsimme aloittamaan se mitä olin odottanut!
....ja lopputulos on se, että saan ostettua yhden paidan, kaulakorun ja rannerenkaita. Hei
come on! Mun oli tarkoitus tuhlata niin paljon kuin mahdollista ja miten kävikään. Olen hiukkasen pettynyt itseeni :D
Kun meidän alkoi olla aika palata kotiin aloin minä taas mukavasti ääneen ihmettelemään, että mitäs me seuraavaksi tekisimmekään. Olin saapunuut Veracruziin, joten halusin tehdä jotain todella hauskaa! Kiitos kuitenkin ihanan saksalaisen ystäväni, hän järjesti meille 15 minuuutissa "yökyläreissun" hänen ystävänsä luokse.
Kun Joannan host-isä heitti meidät heidän talollee, kävimme melkein juosten hakemassa tarvittavat vaattete ja tavarat kasseihin ja lähdimme Joanna ystävän luokse. Ja siellä mekot päälle ja meikit naamaan ja menoks!
Yökylläreissuhan oli peitetarina, että päästiin bilettään!
3. helmikuuta, sunnuntai
....lopeteltiin myöhään ja nukkumaan käytiin 5 aikoihin aamulla. Herätys klo 8, koska klo 9 oli Joanna host-isä tulossa hakemaan meitä.
Sen päivän ohjelmassa oli hieman nähtävyyksien katselua. (Minulla ei ollut kameraa mukana..) Käytiin mm. pyramideilla Veracruzin lähellä, jossa meille kertoi paikan historiasta eräs opas. Mukana olivat jälleen kerran brasilialainen Renan ja turkkilainen Izel.
Kierreltiin näillä paikoilla koko aamupäivä/päivä, jonka jälkeen mentiin syömään tacoja. Ja tämän jälkeen lähtivät Joannan vanhemmat vierailulle ystävälleen ja me jäimme Joannan kanssa hänen kotiinsa. Tarkoituksena oli mennä Pihlan luokse leipomaan korvapuusteja, mutta hän ei ollut vielä vastannut, että onnistuuko se vielä, joten odoteltiin siellä vastausta musiikkia kuunnellen ja vähistä yöunista hieman levottominan ja äänekkäinä :D
Vihdoin Pihla vastasi, että onnistuu. Pienen säädön jälkeen he tulivatkin hakemaan meitä kotiinsa, jossa nopean kauppareissun jälkeen pääsimme
leipomaan korvapuusteja! (Kiitos Pihlan äidin, joka oli lähettänyt kardemummaa!)
Leivontaa, musiikkia, tanssia, höpöttelyä, säätöä, sotkua... = Pulla <3
Lopeteltiin leivonta, joskus puolen yön jälkeen, joten saimme luvan jäädä sinne yöksi. Tosin minä ja Pihla yhdessä, joten nukkuminen jäi taas hieman vähäiseksi (4h). Aamulla jälleen herätys klo 8 ja klo 9:ksi taksilla Joannan kotiin.
4. helmikuuta, maanantai
Joannan kotona sitten söimme ihan kunnon ruokaa noin klo 13, koska minulla lähti bussi klo 15 Veracruzin bussiasemalta kohti Poza Ricaa.
5 tuntia bussissa torkkuen.
Poza Ricassa noin klo 20, jossa minun piti odotella host-perhettäni vielä 30 minuuttia ennen kuin saapuivat. Autossa sitten kertoivat, että koska minun ex-host-äitini veli oli kuollut, menisimme pikaisesti vierailemaan hänen hautajaisissaan. Heitin siis tavarani nopeasti kotiin ja lähdettiin. Sieltä kun palattiin, syötiin ja hetki suunniteltiin host-siskoni kanssa, että mitä voitaisiin tehdä minun porukoitteni tullessa tänne ;) Nukkumaan klo 12:30 ja herätys seuraavana aamuna kouluun klo 05:30. Voi mun elämä..
Siinä sitten kokonaisuudessaan, mutta lyhennettynä viime viikonloppu :) Ensi viikonloppuna Veracruziin suurta karnevaalia katsomaan, jonka voitte haluitessanne hakea youtubesta. Pitää muistaa ottaa mahdollisimman paljon kuvia ja videoita.
Tiistaina menin kouluun ja tässä parin päivän aikana hieman
vaivannut väsymys, mutta tänään tulikin otettua torkut ruoan jälkeen ja heräsin klo 19. Saa nähdä mihin aikaan pystyn menemään nukkumaan tänään...
